Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
10.01.2011 - 13:34

Viikonlopun juhlahumu täydentyi serkkupoikien synttärien jälkeen Veikan omiin nimppareihin. Jostain kumman syystä ei oikein tehnyt mieli enää leipoa täytekakkua kotiin syötäväksi, joten päädyin tekemään raikkaan caipirinhajuustokakun vieraiden varalle.

Kakun reunoille painelin koristeeksi suklaalehtia, joita näin mm. marraskuussa Mansikkamäen blogissa. Tein lehdet pursottamalla leivinpaperille nokareen suklaata, jonka sitten levitin lusikalla vetäisten lehden muotoon. Annoin jähmettyä ja laitoin hetkeksi pakkaseen, jotta lehtiä olisi helpompi siirrellä kakun päälle. Aika helpolla sai siis kivat koristereunat kakkuun.

Myyrän autoineen tein jo aiemmin marsipaanista sekä sokerimassasta. Mallia otin Veikan rakkaasta Myyrä ja auto -kirjan kannesta. Ääriviivat maalasin jälleen mustalla pastavärillä ja tuulilasiksi laitoin palasen liivatelehteä. Nostin koristeen kakun päälle vasta juuri ennen tarjoilua, ettei se sulaisi rumasti ennen aikojaan. Nyt saakin sitten juhlahumuisen viikonlopun jälkeen hetken hengähtää! =)

Lovely Sunset kirjoitti 10.01.2011 - 14:02
Onpas hieno myyrä :)
Miimi kirjoitti 10.01.2011 - 20:15
Hieno Myyrä-koriste. :)
SakariSokeri kirjoitti 15.01.2011 - 19:27
Vautsi miten upeita kakkuja tänne on ilmestynyt! Tämäkin aivan mielettömän hyväntuulinen ja taitavasti tehty!
Henskis kirjoitti 19.01.2011 - 16:35
Oi, aivan täydellinen Myyrä! Niin ihana! <3
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen 29 vuotias 02/2009 syntyneen pojan ja 07/2011 syntyneen tytön äiti, joka leipoilee ja näpertelee harrastuksekseen silloin tällöin. Blogi sai alkunsa koruista, mutta sittemmin olen siirtynyt yhä enemmän leipomaan kakkuja. Leipomisesta olen aina pitänyt, mutta vasta viime vuosina olen tutustunut kakkujen ja varsinkin niiden koristelun maailmaan ja sille tielle jäin. Nyt selailen ahkerasti kakkublogeja poimien ideoita koristeluihin ja haastan itseni kokeilemaan kaikkea uutta ja mielenkiintoista.

 

Kävijöitä 06.11.2010. alkaen
Tulossa (ainakin)
Kurkistus blogiini