Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
08.01.2011 - 21:59

Kummipoika täytti tänään kolme ja toivoi juhliinsa Late Lammas -kakkua. Late onkin niin suloinen hahmo, että olen sen jo jonkin aikaa halunnut kakun päälle toteuttaa. Kakku on neljän munan sienikakku, välissä limellä maustettua vadelmamoussea ja kuningatarhilloa. Kostutukset tällä kertaa laimealla sekamehulla. Päällinen on kaulintamassaa, jonka alla voi-sokerikreemi. Lampaat ovat pääasiassa sokerimassaa, valkoisissa osissa hieman joukossa myös kaulintamassaa. Tyhjä kohta kakun pinnalla odottelee 3-v kynttilää.

Tässä itse Late vähän lähempää potkimassa kaalinpäätä.

Tämä tuttisuinen lammas oli niin söpö, että sekin oli saatava mukaan. Varsinkin kun sankarista oli juuri marraskuussa tullut isoveli! Lisäksi huomasin Laten hahmoja selaillessa, että tämän pikkuisen nimi on Timppa ja mikäs sen osuvampaa, sillä päivänsankarin suuresti ihailema eno sattuu olemaan nimeltänsä Timppa... =)

Kakun reunalle laitoin kiertämään aitaa ja vähän ruohoa sekä kukkiakin.

Tulipa sitten testattua tämän kakun kohdalla myös kakkujeni kestävyys! Ainahan sitä pelkää, että mitä jos vihdoin valmiiksi saaneen kakun tipauttaa lattialle tai vaikka kompastuu juuri ennen kuin saa sen juhlapaikalle. No, tällä kertaa ei kompastuttu, mutta matkalla juhliin eräs täti ajoi parkkipaikalta suoraan eteen ja takapenkillä matkustanut kakku putosi äkkijarrutuksessa takapenkin ja etupenkin väliin kyljelleen! Täytyy sanoa, että muutamat ärräpäät pääsi ja täti olisi saanut kuulla kunniansa jos vaan olisi pysähtynyt! >:( Kakku oli onneksi muovikuvussa ja säilyi ihmeen kaupalla ehjänä, vaikka oli lattialla lähes ylösalaisin. Lampaat ja kirjaimet olivat sinkoilleet pois kakun päältä kun olin jättänyt ne liimaamatta, mutta edes ne eivät menneet rikki vaan sain järjestettyä ne takaisin paikoilleen ja jälleen kakku oli kuin uusi. =) Onneksi ei ollut kermakakku, se olisi varmaan saatu lusikoida suoraan kuvusta tuon ilmalennon jälkeen!

Onnea vielä suuren suuresti Eliakselle!! =)

Kakkutalo kirjoitti 08.01.2011 - 23:25
Tää on kyllä hieno :) Onneksi kakku säilyi ehjänä!!
Madicken kirjoitti 09.01.2011 - 12:44
Voi miten ihana Late-kakku! Tosi kiva tuo aita kakun sivustassa :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen 29 vuotias 02/2009 syntyneen pojan ja 07/2011 syntyneen tytön äiti, joka leipoilee ja näpertelee harrastuksekseen silloin tällöin. Blogi sai alkunsa koruista, mutta sittemmin olen siirtynyt yhä enemmän leipomaan kakkuja. Leipomisesta olen aina pitänyt, mutta vasta viime vuosina olen tutustunut kakkujen ja varsinkin niiden koristelun maailmaan ja sille tielle jäin. Nyt selailen ahkerasti kakkublogeja poimien ideoita koristeluihin ja haastan itseni kokeilemaan kaikkea uutta ja mielenkiintoista.

 

Kävijöitä 06.11.2010. alkaen
Tulossa (ainakin)
Kurkistus blogiini