|
|
|||
|
26.11.2010 - 19:49
Kakku on iso, mitoiltaan noin 34 x 34 cm. Pohjana on seitsemän munan sienikakku, jonka tein säädettävään reunavuokaan. Täytteenä on mansikkamoussea sekä suklaamoussea. Kostutukset vaniljalla maustettua maitojuomaa, joka neutraalina ja laktoosittomana sopii kakkuun kuin kakkuun ja sitä tuleekin käytettyä lähes aina. Pintaan sivelin voi-sokerikreemin ja sen päällä on kuorrute. Vihreä kuorrute on kaulintamassaa ja sininen kaulintamassan ja sokerimassan seosta. Valkoisen raidan tein sokerimassasta marsipaanipuristimella.
Sokerimassatennareihin löysin ihanan ohjeen ja kaavat Mansikkamäestä. Erona ohjeeseen vain se, että tein myös nauhat sokerimassasta. Tosin eihän sitä pehmeää sokerimassanauhaa pystynyt rei'istä pujottamaan vaan nauhat on koottu pätkistä ja ne vain näyttävät yhtenäiseltä. ;)
Hämähäkkimiehen maalasin marsipaanilevylle geeliväreillä, joita ohensin vähän viinalla. Lopuksi leikkasin hahmon irti. Maalasin ensin siniset, punaiset ja valkoiset osat ja annoin kuvan kuivua seuraavaan päivään ennenkuin maalasin mustat rajat, verkot ja varjostukset päälle. Onnea Rasmus ja Aatos!!
kukkakaalifunvlup kirjoitti 28.12.2010 - 18:42
ohhohhhahahaha. onpas iha hieno tkengät minäpä tekasen tommoset ku kerran alan ammattilaane olen.
|
Kirjoittaja
Olen 29 vuotias 02/2009 syntyneen pojan ja 07/2011 syntyneen tytön äiti, joka leipoilee ja näpertelee harrastuksekseen silloin tällöin. Blogi sai alkunsa koruista, mutta sittemmin olen siirtynyt yhä enemmän leipomaan kakkuja. Leipomisesta olen aina pitänyt, mutta vasta viime vuosina olen tutustunut kakkujen ja varsinkin niiden koristelun maailmaan ja sille tielle jäin. Nyt selailen ahkerasti kakkublogeja poimien ideoita koristeluihin ja haastan itseni kokeilemaan kaikkea uutta ja mielenkiintoista.
Kävijöitä 06.11.2010. alkaen
Tulossa (ainakin)
Näitä blogeja seurailen
|
||