Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
19.10.2010 - 20:31

Jesper 5kk viettää yhdistettyjä nimppareita ja tupareita. Kakun aiheeksi ehdotettiin moniakin ideoita, joista tartuin sitten hauskaan kirahviaiheeseen. Kakun sisällä on mango-passionmousse ja sipaisu lemoncurdia. Ajattelin että keltainen täyte sopii hyvin teemaan! =) Kostutukset vaniljamaitojuomalla, päällinen ja koristeet kaulintamassaa ja niiden alla voi-sokerikreemi.

Kakun tulisi riittää 30-40 hengelle ja niinpä päätin tehdän sen kolmesta kääretorttupohjasta. Kääretorttupohjista tehtynä kakusta tulee yleensä harmittavasti matalampi, kuin mitä varsinaisesta kakkuvuoassa leivotusta kakusta. Niinpä päätinkin nyt sijoittaa säädettävään suorakulmaiseen reunavuokaan, joten jatkossa saan sitten tehtyä minkäkokoisia suorakulmaisia kakkuja vaan, kunhan paketti kotiin saapuu.

Tämän pepsodent-hymyllä varustetun kirahvin myötä oikein mukavia juhlia pienelle ja suloiselle Jesperille!

No niin, nyt se sitten tapahtui mitä aina pelkään eli kakun päälle tuli väärä nimi! Jesper onkin oikeasti Jasper ja vaikka tarkistin nimen vielä ennen kuin sen kakun päälle laitoin, olin silti onnistunut muuttamaan e:n vahingossa a:ksi. Jasperin vanhemmatkin huomasivat virheen vasta kotona, mutta saivat vielä onneksi E:n irti ja korjattua tilanteen. Hih, kaikkea sitä sattuu... Tässä lopullinen versio siis kakusta oikealla nimellä! Onnea siis JASPERILLE t: lukihäiriöinen leipuri! =D

 

Kirahvikakku, giraffe cake

Paula kirjoitti 19.10.2010 - 20:48
Hihi, ihana. <3
Kakkutalo kirjoitti 19.10.2010 - 21:19
Voi Anna minkä oot mennyt tekemään!!! Ihan älyttömän hieno :)
Tosi kivoja kakkuja sulla on myös tulossa.....odotan innolla!
Miimi kirjoitti 19.10.2010 - 22:56
Hauska. :D
KakkuKatri kirjoitti 20.10.2010 - 16:34
Aivan ihana kirahvi, tulee hyvälle mielelle tästä kakusta.
jo kirjoitti 28.03.2011 - 17:07
Pitääkö kuorrutteen alle tehdä joku kreemi vai voiko laittaa suoraan kakun pinnalle?
Kuutti kirjoitti 28.03.2011 - 20:09
Kuorrutteen alle kannattaa aina tehdä kreemi joka toimii kuorrutteelle tarttumapintana ja samalla eristää kakun kosteuden, jottei marsipaani tms. kostu liikaa. Itse teen yleensä voi-tomusokerikuorrutteen vaahdottamalla 250g pehmeää voita ja vatkaamalla sen joukkoon 4 dl tomusokeria erissä.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen 29 vuotias 02/2009 syntyneen pojan ja 07/2011 syntyneen tytön äiti, joka leipoilee ja näpertelee harrastuksekseen silloin tällöin. Blogi sai alkunsa koruista, mutta sittemmin olen siirtynyt yhä enemmän leipomaan kakkuja. Leipomisesta olen aina pitänyt, mutta vasta viime vuosina olen tutustunut kakkujen ja varsinkin niiden koristelun maailmaan ja sille tielle jäin. Nyt selailen ahkerasti kakkublogeja poimien ideoita koristeluihin ja haastan itseni kokeilemaan kaikkea uutta ja mielenkiintoista.

 

Kävijöitä 06.11.2010. alkaen
Tulossa (ainakin)
Kurkistus blogiini