|
|
|||
|
05.10.2010 - 20:48
Siskoni jää huomenna äippälomalle ja vei töihin tänään tällaista vauvakakku. Idea kakkuun lähti KakkuKatrin ihanasta kantokakusta, jota olen ihaillut jo pitkään (kakkukatri.vuodatus.net/blog/2182299/syksyinen-nalle-puh-kakku-winnie-the-pooh-stump-cake/). Kakun toteutukseen tuli vähän hoppu, koska sen pitikin suunnitelmista poiketen olla valmis parin tunnin varoitusajalla. Siksi se ei ehkä ihan niin hyvältä kannolta näytä kuin KakkuKatrilla, mutta melko tyytyväinen olen kuitenkin lopputulokseen. Kakku on muotoiltu 6 munan sienikakkupohjasta ja kostutettu vaniljamaitojuomalla. Välissä on itse tehtyä lemoncurdia ja caipirinhamoussea. Kakun pinnassa on sokerikreemi tarttumapintana kaulintamassalle. Päällisen ruskeat osat ovat kaakaolla värjättyä kaulintamassaa ja muut koristeet pastaväreillä värjättyä kaulintamassaa tai sokerimassaa.
Leppisvauva näytti yksinään niin pieneltä kakun päällä, että tekaisin vielä nopeasti myös puolukoita koristeeksi. Tatit, lehdet ja vauvan tein onneksi jo muutamaa päivää aiemmin. Vuosirenkaat maalasin ohuen pensselin avulla elintarvikevärillä.
Vauva on tehty taas sillä ihanalla aiemmin esittelemälläni silikonimuotilla. Leppäkerttuvaatteet ovat sokerimassaa ja tuntosarvet riisinuudelia.
Anonyymi kirjoitti 05.10.2010 - 21:26
Minun täytyy myntää että sinun kakkusion PALJON nätimpi kun kakku katrin!!
Anonyymi kirjoitti 05.10.2010 - 22:18
Aivan ihana! Jälleen kerran...
KakkuKatri kirjoitti 05.10.2010 - 22:22
Voi miten ihana kakku, ja toi leppisvauva on aivan yliveto :)
Tiina kirjoitti 06.10.2010 - 09:19
Kakku oli aivan mahtava ja maku aivan täydellinen! Kehuja on sadellut työkavereilta. Kiitos! ;)
Erika kirjoitti 06.10.2010 - 19:41
Aivan mahtava kakku! Luulen kyllä, että tulet toimimaan "kakkuesikuvana" vielä monessa muussakin tuotoksessa! Ihanaa syksyn alkua sinulle! :)
Kakkukangas kirjoitti 09.10.2010 - 22:09
Oi, kun ihana kakku!
|
Kirjoittaja
Olen 29 vuotias 02/2009 syntyneen pojan ja 07/2011 syntyneen tytön äiti, joka leipoilee ja näpertelee harrastuksekseen silloin tällöin. Blogi sai alkunsa koruista, mutta sittemmin olen siirtynyt yhä enemmän leipomaan kakkuja. Leipomisesta olen aina pitänyt, mutta vasta viime vuosina olen tutustunut kakkujen ja varsinkin niiden koristelun maailmaan ja sille tielle jäin. Nyt selailen ahkerasti kakkublogeja poimien ideoita koristeluihin ja haastan itseni kokeilemaan kaikkea uutta ja mielenkiintoista.
Kävijöitä 06.11.2010. alkaen
Tulossa (ainakin)
Näitä blogeja seurailen
|
||