Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
24.09.2010 - 14:00

Mikko lähti viettämään 40-v synttäreitä Kuusamoon ja vaimo pyysi yllätykseksi mukaan pientä Mustanaamio kakkua. Ajattelin että ihan loistava aihe kokeilla kakkumaalausta! Tein alustan valkoisesta sokerimassasta, jonka annoin hetken kuivahtaa, ja maalattuani kuvan pastaväreillä leikkasin mustanaamion massasta irti. Suunnitelmat vaan muuttuivat matkalla sen verran, että teinkin pyöreän kakun sijaan neliömäisen, jotta se mahtuisi paremmin matkaamaan kylmälaukussa. Tämä taas vaikutti siihen että pyöreälle kakulle suunniteltu mustanaamio olikin liian suuri neliökakkuun ja jäi pönköttämään kakun päälle ja vähän ohi reunojenkin. :( Kyllä harmitti! Toivoin että sokerimassa pehmenisi kakun päällä hieman ja laskeutuisi kauniisti kakun päälle, mutta näin ei ainakaan muutamassa tunnissa käynyt. Saa nähdä auttaako pitkä matka kylmälaukussa. Toivottavasti! Tästä oppineena taidan seuraavat maalaukset tehdä suosiolla marsipaanille, se kun tuntuu tulevan paremmin toimeen kanssani! ;) Itse maalaaminen oli kyllä hauskaa puuhaa joten sitä kokeilen jatkossakin.

Kakussa on kolmen munan sienikakkupohja johon lisäsin 130g tummaa suklaata. Kostutukset tein Frezza Vaniljalla ja välissä on tummasta suklaasta tehty suklaamousse & vadelmia. Frezza sopi mielestäni tällaisen suklaakakun kostutukseen loistavasti. Täytyy toistekin kokeilla muitakin makuja. Päällinen on jälleen värjättyä kaulintamassaa jonka alla sokerikreemi. Kakun kylkiin laitoin kaulintamassasta tekstin Onnea Mikko 40-v.

Tässä kuvakulmassa näkyy hyvin miten mustanaamio "kiikkuu" kakun päällä... :-/ Kaiken lisäksi koittaessani hellästi painaa mustanaamiota kakkuun sen toisen käsivarteen tuli pieni halkeama, sokerimassa kun on niin kovin haurasta kuivuessaan. Noh, tulipa taas opittua paljon uutta tälläkin kertaa, joten eikun uutta maalausta yrittämään. Onnea vielä Mikolle! Toivottavasti nämä pienet kauneusvirheet eivät haitanneet!

Ent-tu kirjoitti 24.09.2010 - 14:13
Tää on tosi hieno, ihan kun Mustis yrittäis hypätä ulos kakusta! ^^
Satu (LasiPerhonen) kirjoitti 24.09.2010 - 16:42
Mun mielestä toi on just hyvä, kun se tulee ohi reunojen. Siis kuvassa on sillä tavoin jotenkin paljon enemmän liikettä ja eloa :D
KakkuKatri kirjoitti 24.09.2010 - 18:27
Mun mielestä toi on just hyvä kun kuva on ikkänkuin irti kakusta. Ensimmäiseksi sivuille tultaessa katsoin että onpa kiva hiukan erinlainen toteutus.
ikki kirjoitti 24.09.2010 - 18:46
Kakku oli todella UPEA ja maukas. Kiitos Sinulle Anna. Olet loistava!
Kuutin korut ja kakut kirjoitti 26.09.2010 - 20:44
Kiitokset kaikille! Enää ei harmita niin paljoa. :)
Ja kiitos Ikki, tässähän melkein punastuu! Hyvä että maistui! =)
SakariSokeri kirjoitti 28.09.2010 - 06:32
Huh kun on hieno! Ja kaikkea muutakin upeaa sinulla täällä!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen 29 vuotias 02/2009 syntyneen pojan ja 07/2011 syntyneen tytön äiti, joka leipoilee ja näpertelee harrastuksekseen silloin tällöin. Blogi sai alkunsa koruista, mutta sittemmin olen siirtynyt yhä enemmän leipomaan kakkuja. Leipomisesta olen aina pitänyt, mutta vasta viime vuosina olen tutustunut kakkujen ja varsinkin niiden koristelun maailmaan ja sille tielle jäin. Nyt selailen ahkerasti kakkublogeja poimien ideoita koristeluihin ja haastan itseni kokeilemaan kaikkea uutta ja mielenkiintoista.

 

Kävijöitä 06.11.2010. alkaen
Tulossa (ainakin)
Kurkistus blogiini